Erinomaisia solmuja -kaikille

Click2Knot-teknologia on rakennettu teollisuusammattilaisten pitkäjänteisellä työllä. On ollut hienoa tuoda jotakin täysin uutta kalastusvälinemarkkinaan. On erittäin palkitsevaa nähdä se hämmästys, joka syntyy kalastajan kokiessa ensi kerran Click2Knot-laitteen toiminta. Olemme tehneet jotakin mikä toimii. Odotan innolla tulevia tuotteita, jotka palvelevat maailman vapaa-ajankalastajia.

Samuli Orko, toimitusjohtaja, perustaja, Spinmade Oy

(Helsingissä 27. maaliskuuta 2008)

Spinmade pähkinänkuoressa

Spinmade kehittää ja valmistuttaa solmuntekolaitteita -"solmureita". Solmurit tekevät kalastussolmut ilman kalastajan omaa solmuosaamista ja käden taitoja. Spinmade myy tuotteet vapaa-ajankalastuksen myyntikanaville ja suoraan kuluttajille verkossa. Spinmade on perustettu vuonna 2006.

Tausta

Kuusi suomalaista perusti Spinmade Oy:n huhtikuussa 2006. Tero Liimataisella oli visio solmutuslaitteesta. Hän halusi sellaisen laitteen mutta ei löytänyt mitään odotuksiaan vastaavaa. Hän kertoi ideastaan ystävälleen Samuli Orkolle. Orko uskoi tarpeen todellisuuteen välittömästi ja ryhtyi hakemaan ratkaisua solmunteon haasteeseen. "Solmujen tekemisen täytyy olla helpompaa, nopeampaa ja luotettavampaa." Vapaa-aikanaan Orko tutki siimojen käyttäytymistä. Lähtökohtana oli selvittää mikä on monofiilisiiman luonne. Hän oivalsi siiman dualistisen luonteen: vedettäessä siima käyttäytyy kuten lanka; työnnettäessä tuettu siima käyttäytyy kuten jäykkä palkki. Tätä yksinkertaista periaatetta noudattaen hän rakensi ensimmäisen alkeellisen solmuttimen, joka tekee yksinkertaisimman lenkkisolmun.

Tero ja Samuli jättivät patenttihakemuksen laitteelle ja menetelmälle vuonna 2005. Hanke tarvitsi teollisuuden erikoisosaajia ja pian he saivat Lasmon veljekset Diretto Oy:stä, Jukka Enäjärven Boco Designista ja Rapala-VMC:n johtotehtävissä toimineen liikkeenjohdon konsultin Pekka Kotiahon mukaan hankkeeseen. Spinmade Oy perustettiin keväällä 2006.

Spinmade Oy on saanut vahvasti tukea monista julkisrahoitteisista lähteistä kuten Keksintösäätiö, Tekes, TE-Keskus. Vuonna 2007 Spinmade valittiin myös potentiaalisten kasvuyhtiöiden kehittämisohjelmaan Born Globaliin.

Reilun kahden vuoden mittainen tuotekehitys- ja teollistamishankkeiden päätteeksi julkaistiin ensimmäinen Click2Knot-laite, joka myös heti palkittiin Euroopan suurimmilla kalastusalan messuilla EFTTEXissä, Roomassa vuoden parhaana uutuustarvikkeena. Solmulaite palkittiin uudelleen pääpalkinnolla myös Salon Européen des Pêches en Mer de Nantes show:ssa Ranskassa. Nyt helppokäyttöinen unisolmun tekevä solmutinlaite on kaikkien kalastajien saatavilla. Ota yhteyttä jälleenmyyjiimme tai suoraan meihin verkkosivuillamme www.spinmade.com.

Liity joukkoon!

Kokeile Click2Knot-laitetta. Anna palautetta ja kerro meille solmimistarpeistasi. Pyrimme tuottamaan ratkaisuja kaikkiin yleisiin solmintatarpeisiin. Tehkäämme erinomaisia laitteita yhdessä. Spinmade on juuri sinun palveluksessasi.